Image    

TOTUUSSEERUMIA

Blogia uskosta ja elämästä
Image

27.09.2026
Lopunajan tutkielma, 15 osaa

LOPPUSANAT- 15. osa


Tämä viimeinen, 15. osa päättää toistaiseksi tutkielman aiheesta lopunaika ja tempaus.


LOPPUSANAT

Raamattu on Jumalan Sana

Tämän maailman viisaus on tyhmäksi havaittu.

(1Kor. 3:18-20)
Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"; ja vielä: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi."

Vaikka tiedämme, että tämän maailman aika on poikkeuksellisen lähellä loppuaan, silti Jumalalla on kaikki tiedossaan ja hallinnassaan. Ja vaikka ilmavallan hallitsija pyrkii saattamaan kansat täydellisen tuhonpartaalle ja lopulliseen tuhoon, sen lopulliset yritykset tuhota maailman tulevat sanan mukaan vain epäonnistumaan.

Vaikka kysyinkin tekoälyltä joitain kysymyksiä, se ei tarkoita muuta kuin matemaattisten algoritmien tuottamaa teknistä arviota, nykyisen olemassa olevan tiedon perusteella. Tekoälyn vastaukset täytyy arvioida ja tarkastaa, sillä sen vastaukset eivät ole absoluuttinen totuus asioista, eikä tekoälyn varaan voi laskea uskoa Jumalaan tai Raamatun ilmoitukseen.

Jumalan sanasta, Raamatusta löydämme sen totuuden johon voi luottaa. Ongelma on ajoittain vain sen tulkinta. Eri koulukunnat ja oppisuunnat kun ovat muodostaneet omia käsityksiään miten tulkitaan tiettyjä käsitteitä ja profetioita. Ilman Pyhän Hengen antamaa viisautta ja ymmärrystä tekstejä ei juurikaan voi tulkita.

(1Kor. 2:12-16)
Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Tärkeää on että uskovan yksi perustuksen tukipylväistä on Jumalan Sanan tunteminen. Jokaisen uskovan tulee hankkia lisää ymmärrystä Jumalan Sanasta monipuolisesti. Ja kun tämä perustus on hallinnassa voidaan ymmärtää mitkä asiat ovat samassa linjassa Raamatun ilmoittaman tiedon kanssa. Siksi en suosittele kyselemään tekoälyltä mitään opetuksia Raamatun teksteihin liittyen, ellei ensin tunne mitä Raamatun kirjoitukset siitä asiasta kertoo, ja mikä on Raamatullinen ja kristillinen tulkinta ja opetus kyseisestä asiasta. Sillä aina on vaara tulla johdetuksia harhaan, jos ei tunne Sanaa eikä tiedä kokonaisuutta ja asiayhteyttä jne.

(Matt. 22:29)
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

Raamatulliset arvot ovat olleet koko läntisen sivistyksen perustalla. Mutta valitettavasti tämä perusta on nyt murenemassa, koska kunnioitus Jumalaa kohtaan, Raamatun ohjeet on hylätty yhteiskunnasta ja ihmiset ovat tuuliajolla ja hankkivat viisautta itselleen kaiken maailman opintuulissa ja kääntyvät taas maailman alkeisvoimien puoleen.

(Gal. 4:9)
Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?

(Ef. 4:14-15)
ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Pidetään siis Raamattu edelleenkin uskovan ensimmäisenä tiedon ja viisauden lähteenä - koko elämään liittyen:
(2Tim. 3:13-17)
Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Tutkielman alkuun:
ALKUSANAT

Selaa blogeja: