22.8.2024 kirjoitus muistiinpanoistani

Luin eilen loppuun erään hengellisen kirjan. Se kertoo vainotun seurakunnan tositapahtumista ja se oli erään paljon kärsineen uskovan elämästä kertova.

Sain todellakin syvyyttä siihen miten etuoikeutettuja me olemme  olleet länsimaissa uskonnon vapauden takia.

Kirja avasi myös ymmärrystä siihen miten ja millä tavoin paholainen vainoaa uskovia maissa, joissa ei ole suoranaista näkyvää kristinuskon vainoamista. Hän kertoi myös siitä miten joutui vainotuksi eli parjatuksi, ja väärien syytösten uhriksi uskovien taholta tultuaan länteen mikä oli tietenkin järkytys.

Olen tämän jo tiennyt ja ymmärtänyt että kun tulee uskoon, paholainen aloittaa vainon uskovia kohtaan. Se käyttää vainonsa välikappaleena aina sitä mitä on mahdollista käyttää. Jos ei ole mahdollista vainota avoimesti, sitten tulee kaikkea muuta ongelmaa ja monin tasoista ihmisten vihaa eri muodoissa. Uskovien kohdalla on tietty kaava mikä toistuu, olipa kyse natsien vainoissa kärsineiden uskovien kohtaloista, tai maanalaisista seurakunnista.

Kun seurakunta elää vainoissa se yhtenäistyy erilaisista opillisista eroista huolimatta. Koska sama usko yhdistää. Ei ole merkitystä muulla kuin Kristuksella ja suuntausten opilliset eroavaisuudet ovat yhdentekeviä vainoissa. Ne eivät ole pelastukseen vaikuttavia. Kun uskovien olosuhteet helpottuvat myös kuppikunnat lisääntyvät. Aletaan halkoa hiuksia niin että turhista asioista muodostuu uskovia erottava väliseinä. Paholainen pääsee kylvämään eripuraa.

Kirjasta luin miten eripura tuli hyvää tarkoittavien ihmisten kautta uskovien välille. Keskenään riitelevät uskovat ovat yksi sudenkuoppa. Jos muista uskovista puhutaan pahaa ja leimataan heitä syyttä, ilman todisteita, se on vainoamista.

Se joka kärsii omasta syystänsä, todistetusti väärien tekojensa takia, huonoa mainetta, on sen ansainnutkin. Mutta jos levitetään valheita ja pelkkiä olettamuksia tuntematta ja tietämättä koko asiaa, tai totuutta asiasta, se on uskovan vainoamista, ja sen vainon taustalla vaikuttaa itse paholainen. ”Älä sano väärää todistusta”. Kirja avasi sitä miten länsimainen oikeassa olemisen korostaminen on myös ansa. Se tekee ylpeäksi.

Oikeassa olemisen kilven taakse on helppo asettua vastustamaan ja tuomaroimaan kaikkia niitä, jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla. Ei tarvitse ajatella samoin. Se onkin yksi uskovien koetinkivi. Rakastaako oikeasti niitäkin joilla on eriävä mielipide ja käsitys joistain asioista.  Ylpeys omasta viisaudesta erottelee ja rikkoo uskovien yhteyden. Ja paholainen käyttää tätä rikkoakseen uskovien välit ja hajottaakseen rivistöt.

Niinhän se on, että yhtenäinen seurakunta tässä maailmassa on värikäs ja täynnä erilaisia ja erikoisiakin käsityksiä. Vasta kun opimme rakastamaan ja hyväksymään muiden erilaisuuden olemme oppineet Kristuksen rakkauden läksyn.

Kirjassakin seurakunnat vuosien erkaantumisen jälkeen taas oivalsivat että seurakunnan voima tulee yhtenäisyydestä eli siitä kun hyväksymme uskovien erilaisuuden, mikä ei tarkoita minkään synnin hyväksymistä, eikä sitä että itse pitäisi muuttaa omaa käsitystään opillisista eroavaisuuksista, sikäli kun niillä ei ole vaikutusta pelastukseen.

Jumalan tarkoitus Sanankin perusteella on se että hyväksymme ja näemme eri tavalla asiat tulkitsevan uskovan yhtä rakkaana Jumalan lapsena ja uskovana kuin tuon toisenkin joka ajattelee samoin kuin itse. Jumala ei erottele. Jumalalla ei ole paremmuusjärjestystä maan päällä. Sen vuoksi meilläkään ei saa olla. Koska Jumala tuomitsee uskovat vasta tuonpuoleisessa.

Uskovan tuomio ei tule synneistä, koska Jeesus on ne jo sovittanut.   Tämä tuomio koskee ainoastaan tekoja, paljonko palkkaa on tulossa eli sitä miten uskova on elämänsä elänyt. Palkka tulee siitä miten on elämänsä elänyt ja mitä on kärsinyt uskoon tultuaan Kristuksen tähden, paholaisen vainotessa monin eri tavoin ja siitä mitä on oppinut Kristuksen seuraamisesta ja onko rakastanut lähimmäistään niin kuin itseään. Onko rakastanut hukkuvaa maailmaa sillä rakkaudella millä Kristuskin rakasti seurakuntaa niin että antoi itsensäkin uhriksi ettei kukaan hukkuisi. Siihen on paljon matkaa länsimaisella pullamössö Kristityllä.

Vainoissa kärsinyt seurakunta tulee loistamaan kirkkaudessa kirkkaana ja se saa palkkansa muita runsaammin. Niin sen kuuluukin mennä. Kirjassa myös sivuttiin sitä minkä minäkin olen jopa aiemmin ymmärtänyt, että harva on muuten koskaan tullut ajatelleeksi että kun paholainen oikein tosissaan vainoaa länsimaista uskovaa, niin kyllä uskova joutuu kokemaan valtavaa vainoa ja ahdinkoa elämässään. Silloin kaikki menee vuoron perään pieleen, perhe-elämä, avioliitto, raha-asiat, asuntoasiat, työura, terveys, suku hylkää, ystävät hylkää, uskovat hylkää jne lista on loputon.

Siinä saa ahdistusta ahdistuksen päälle. Paholainen kysyy siihen, että vieläkö silti riiput kiinni Jumalassa? Joku katkeroituu Jumalalle ja lähtee koetuksissaan maailmaan ja joku kääntää selkänsä Jumalalle jota ei usko enää olevankaan mutta maailmasta tulee lopulta vielä pahempi paikka, josta rauhaa ei todellakaan löydy.

Kun paholainen saa otteen pikkusormesta se pyrkii nielaisemaan kyllä loputkin. Siksi kannattaa riippua Kristuksessa kiinni tulipa vastaan mitä ikinä tuleekin.

Uskovaisina olemme jatkuvalla taistelukentällä paholaisen juonia vastaan.

Menin eilen saunaan juuri kun olin kirjan saanut päätökseen. Ja siinä välissä oli myös lukenut lehdestä miten sudet olivat, jossain päin Suomea, hyökänneet lammaslauman kimppuun saaden pahaa tuhoa aikaan.

Lauteilla näin lyhyen näyn joka liittyi siihen Kun näin joitain päiviä sitten näyn uskovien joukosta joka irtautui suuremmasta harmaasta, pystyynkuolleesta joukosta.

Siinä lauteilla  näin taas tämän harmaan joukon ja siitä erkaantuneen joukon. Erkaantunut joukko näytti nyt lampailta. Harmaasta joukosta lähetettiin susia kiertämään lampaita. Näin hajaannusta ja eripuraa.

Näky jatkuu…

Susilla oli ensin ystävälliset ilmeet. Ne tutkivat lammaslaumaa etsien kahdenlaisia lampaita. Ne halusivat nähdä kuka on vahvin ja verevin yksilö ja kuka on heikoin ja heiveröisin. Sudet tekivät hyökkäyksiä lammaslaumaan purren yhtä ja kahta kuolettavasti ja sitten sudet repivät ja haavoittivat useita muita saaden aikaan lauman hajoamisen. Vahvoihin ne hyökkäsivät voimalla rampauttaen niitä ja heiveröiset ne raatelivat hengiltä. Muu lauma hajosi osiin. Sitten näin miten sudet sulautuivat osaksi lammaslaumaa joka oli hajallaan. Niiden tarkoitus oli saada kaikki erilleen toisistaan niin että sudet voisivat napsia yhden kerrallaan suuhunsa.

Lampaiden täytyi nyt yhdistyä ja tiivistää välejään ettei sudet päässeet hajottamaan enempää laumaa. Mitä tiiviimpi joukko niin sen parempi suoja. Vahvimmat lampaat ulompina ja heiveröiset keskellä. Samalla näin Jeesuksen paimensauva kädessään ohjaamassa kaikkia lampaita toiselle laitumelle, jossa on avarampi pelto. Se pelto tarjosi tuoretta heinää runsain määrin.

Siihen päättyi pohdintani tällä erää.