Jeesus rohkaisi uskovia sanoilla että kun alkaa tapahtua niin te silloin tiedätte että teidän vapautuksenne on lähellä. Nostakaa päänne. Eli ei tarvitse siis pelätä.
“Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk 21:28)
Jeesus halusi rohkaista meitä siitä että meidät vapautettaisiin, niin kuin Loot vapautettiin ja Nooa vapautettiin tulevalta tuomiolta ja Eenok otettiin pois näkemästä pahaa… Nyt me näemme että elämme Nooan ja Lootin päivien kaltaisessa maailmassa. Jo siitä tiedämme että aika on lähellä kun meidät vapautetaan.
Tiedämme myös että maailmassa vainot lähestyvät ja se saa monet pelkäämään koetuksia. Siinäkin Jeesus rohkaisi meitä.
-
ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille.
-
Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.
-
Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä. (Matt 10:18-20)
-
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
-
Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta.
-
Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.
-
Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. (Matt.10:28-31)
Moni pelkää kuolemaa. Onhan se ei uskovaiselle hirvittävä tilanne. Mutta uskovaiselle se on voitto niin kuin Paavali asian ilmaisi.
Olen kerran unissani yöllä käynyt taivaan portilla mutta ikäväkseni jouduin palaamaan takaisin, koska Jeesus sanoi minulle ettei ollut vielä minun aikani. Olin tuolloin kovin sairas ja kärsin voimakkaista rytmihäiriöistä ja pelkäsin kuolemaa, sillä pelkäsin että sydämeni pysähtyisi. On ihmimillistä pelätä jotain hyppyä tuntemattomaan. Mutta ihmeellistä tuossa kokemuksessa oli se että en minä lakannut olemasta. Siirryin vain eri ulottuvuuteen.
Kun palasin takaisin ruumiiseen koin takaisinpaluun kuin perunasäkkin ryömisin ja siihen heräsin ja ihmettelin tapahtunutta sängyn laidalla. Ehkä sydämeni pysähtyi tuoksi hetkeksi, kun kävin taivaan portilla? Enkä tiedä olinko ruumiissani, vai enkö ollut? Näinkö vain unta, vai oliko se totta? En tiedä? Mutta kokemus oli ihmeellinen rauhaisa, iloinen, käsittämättömän levollinen ja uskon täyteinen. En lakannut olemasta vaan minä olin edelleen minä.
Sen kokemuksen jälkeen kuolemanpelkoni otettiin pois. On silti inhimillistä miettiä tulevaa ja olla huolissaankin. Mutta Kristuksen rakkaus, täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Sitä tavoitellaan siis…
