Image    

TOTUUSSEERUMIA

Blogia uskosta ja elämästä
Image

01.06.2025
Herätyksen hedelmät

On tärkeää seurata millaisia hedelmiä puu tuottaa. Hedelmät voivat olla ihan hyviä, vaikka puu olisikin vähän outo.

Joskus hedelmät eivät kelpaa ollenkaan syötäviksi tai joskus niitä pitää jotenkin käsitellä, että niistä saadaan parhaat puolet esille. Raamattu sanoo parannuksen hedelmistä, että sydämen muutos tuottaa hyvää hedelmää. Ja hedelmät kasvavat ja kypsyvät aina ajallaan…

”Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: ‘Onhan meillä isänä Aabraham’, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.” (Luukas 3:8 )

Jos ihmiset tulevat uskoon, ja uudistuvat, katuvat tekojaan ja haluavat tulla tuntemaan Kristuksen yhä syvemmin henkilökohtaisella tasolla ja jos herätys rakentuu tällaiselle pohjalle, niin suunta on oikea ja herätys tuottaa kasvua.

Sitten on niitä jotka tuomitsevat heti kaiken erilaisuuden vääräksi.

Ulkoiset merkit mitä herätyksen myötä ilmenee eivät välttämättä kerro siitä mitään mitä ihminen prosessoi Jumalan kanssa, miten syvää parannusta ihminen tekee Jumalan edessä ja läsnäolossa.

Jokainen ihminen on yksilö ja silloin Pyhän Hengen vaikutuskin ilmenee eri tavoin jokaisen kohdalla. Kun Jumala synnyttää uskoon uuden lapsen hän tarvitsee tuekseen viisaita, rakkaudellisia ihmisiä, joilla on hengellinen vakaa perustus Kristuksessa, joilla on Pyhän Hengen viisaus ja rakkaus, joka ei opeta tuomion hengessä vaan rohkaisee vaeltamaan totuudessa ja rakkaudessa sekä pitämään tilivälit kunnossa Jumalaan koko ajan.

Jeesus paransi pitaaliset.

“Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: “Jeesus, mestari, armahda meitä!” Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: “Menkää ja näyttäkää itsenne papeille”. Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: “Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?” Ja hän sanoi hänelle: “Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut”.“ (Luukas 17:12-19)

Jeesus paransi rakkaudesta nämä kaikki, mutta vain yksi tuli takaisin nöyränä ja Jumala pelasti hänet hänen uskonsa tähden.

Liikehdintää voi siis olla siitäkin huolimatta etteivät kaikki tule uskoon, mutta he haluavat nauttia niistä hedelmistä, joita muiden pöydiltä putoilee. Tällaisia on ollut aina, niitä joilta puuttuu sydämen usko mutta ehkä kylvetty siemen itää ajallaan.

Arvostelijoita riittää joka lähtöön,
ja on niitä jotka eivät näe nenäänsä pidemmälle asioissa.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä ja miljoonia uudestisyntyneitä ja jokaisella on oma henkilökohtainen kulttuurinsa ja yhteisönsä, jossa on omat eroavaisuutensa. Emme voi purkittaa uskovaisia suomalaiseen muottiin miltä uskon ja uskovaisen tulee näyttää ja haista ja maistua. Yhtä lailla emme voi purkittaa Jumalaa olemaan meidän kultuurimme mukainen ja näköinen. Jumala loi erilaiset ihmiset ja heidän maansa ja rajansa, heidän tempperamenttinsa ja heidän tapansa, (nimenomaan uskovaisia tarkoitan).

Ihmisen joka ei ole ikinä tutustunut savoa pidemmälle muihin ihmisiin eikä yhtään käynyt ulkomailla ei voi ymmärtää muita kulttuureja eikä heimoja eikä sitä miten paljon tai vähän he rakastavat Jeesusta, vaikka näyttävät oudoilta ja heidän tapansa on meille täysin vieraita.

Onneksi on Pyhän Hengen yhteys, joka paljastaa Isän sydämen toisessa, vaikka hän olisi mielestämme liian erilainen sekä suomalaiseen että pohjalaiseen luonteeseen ihan outo ja sopimaton tapaus.

34.Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ‘Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35.Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36.minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.’
37.Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: ‘Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38.Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39.Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?’
40.Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ‘Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
(Matt. 25:34-40)

“Matkailu avartaa”
Niin tekee myös Pyhän Hengen vaikuttama RAKKAUS SYDÄMISSÄMME. Se yhdistää, rakentaa ja rohkaisee, vaikka olisimme vähän outojakin.

Selaa blogeja: