Jeesus otti harteilleen kaiken tuomion ja kirouksen meidän kaikkien edestä.
Kuka ottaa Jumalan pojan sydämeensä uskon kautta, uskoen hänet Jumalan pojaksi sekä syntien sovittajaksi? Kuka ottaa hänet sydämeensä asumaan uskon kautta, uskoen hänet Jumalan pojaksi, ihmisestä syntyneenä, ihmisenä kuolleena mutta samalla samalla ollen pyhä ja puhdas Jumalan poika, uhrikaritsa? Kuka ottaa hänet sydämeensä, uskoen hänet pelastajana ja armon tuojana? Se joka ottaa, hänellä on ikuinen elämä.
Jeesuksen syntymästä kertoo myös monet Joulun kertomukset seimen lapsesta. Suuri päivä, Jeesuksen syntymäjuhla, Christmas day on koko kristikunnan yksi suuri juhla.
Vaikka kukaan ei tiedä oikeata päivää Jeesuksen syntymästä eikä sitä voi varmuudella määritellä niin fakta on että maailman kaikkeuden suurin Kuningas on syntynyt. Niin ei päivällä väliä, olipa se päivä mikä alunperin hyvänsä. Jos kristikunta on vakiinnuttanut sen nykyiseen kohtaan, missä joulua nykyisin vietetään niin miten se on sen pahempi kuin muutkaan päivät?
Mitä sitten, jos tuon päivän alkuperäiset tarkoitukset ovat olleet mitä muuta tahansa, eihän se vesitä sitä tosiasiaa, että Jeesus Kristus on syntynyt ja hänen syntymäjuhlansa vakiintunut juhlapäivä on siinä missä se nyt on? Juhlaa saa viettää ja tulee viettää kaikessa kunniassa ja pyhyydessä, ja suurella ilolla.
Jos paholainen varastaa uskovilta kokoajan uskonvapauttamme ja puuttuu siihen mitä saa sanoa ja mitä puhua, niin eikös olekin hyvä, että voimme varastaa paholaiselta sen nimissä olleita juhlapäiviä ja tehdä niistä oikean Jumalan juhlapäiviä? Sillä on väliä ketä juhlit!
Meidän on hyvä iloita ja todistaa siitä tosiasiasta, että Jeesus on syntynyt ja hän eli elämänsä meidän kaltaisena ja hän kuoli puolestamme ja hän nousi ylös kuolleista ja hän elää. Hallelujaa, hän elää!
Joulu on ilojuhla! Enkelitkin iloitsivat ja he juhlivat ja riemuitsivat julistaen Kuninkaan syntymää. Niinpä ei anneta sitä valtaa paholaiselle, että se riistäisi meiltä joulun juhlimisen Jeesuksen syntymäjuhlana ja siten veisi oivan evankelioimismahdollisuuden kertoa Jeesuksesta.
Kummeksun näitä erilaisia yrityksiä hävittää Jeesuksen syntymäjuhla kristikunnan juhlien joukosta, sillä se palvelee eniten paholaisen päämääriä ja orjallista lakihenkisyyttä; älä tee sitä äläkä tätä, sillä siitäkin Jeesus tuli vapauttamaan meidät.
Suomenkielinen sana on joulu mutta se ei tuo ilmi sitä tosiasiaa, että se on englanniksi Christmas, Kristuksen juhla. Christmas on Kristuksen messu. Messu tarkoittaa pyhää juhlaa johon kokoonnutaan yhdessä seurakunnan kanssa Jumalan läsnäoloon juhlimaan yhteyttä Jumalan kanssa. Se on juhlaa Jumalalle, juhlaa Jumalan ja ihmisen välillä. Ilman Kristuksen syntymää ei olisi pääsiäistäkään. Iloitkaamme enkelien tavoin Kristuksen syntymästä ja kerrotaan enkelien tavoin siitä ilosta muillekin.
Oma joululahjani
Minä olen saanut Jumalalta joululahjan kun sitä rukoilin syksyllä 1981. Rukoilin etten tiedä miten tullaan uskoon, mutta anna se minulle joululahjaksi. Jouluaattona en muistanut rukoustani, mutta Jumala muisti. Olin sinä päivänä surullinen ja polvistuin murheissani itsekseni rukoilemaan ja silloin huoneeseen tuli humaus taivaasta niin kuin olisin ollut yläsalissa. Ja ihana sähkövirta kulki lävitseni. Ymmärsin että nyt Jumala tuli elämääni. Välittömästi aloin lukea Raamattua. Ja välittömästi Sana alkoi elää minussa. Ja sillä tiellä olen, kaikkien mutkien ja kuoppienkin jälkeen. Joulun ihmeestä en lakkaa kertomasta, koska olen itsekin saanut maailman parhaan joululahjan Jumalalta.
Oma joululahjani oli se kun sain armon tulla Jumalan lapseksi. Se lahja on tänäänkin tarjolla kaikille!














































































































































































































































































































































































































