Vaikeuksien kohdatessa meitä, ne koettelevat voimiamme ja kärsivällisyyttämme sekä joskus jopa uskoamme. Joudumme vaikeuksissa ollessamme erilaisiin kiusauksiin. Aika usein vaikeudet johtavat vähintään nurinaan ja kiukutteluun.
”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1. Kor. 10:13)
Jumalalla on aina varattu ulospääsy siitä mikä meitä kiusaa ja ahdistaa. Meitä kehotetaan jopa iloitsemaan monista kiusauksista.
”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset. Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.” (Jaak. 1:2-5)
Kiusauksen tullessa voi ilolla todeta, että tässä se kärsivällisyys kasvaa ja kärsivällisyydessä kasvaminen tuottaa täydellisen teon. Toisin sanoen, jos vaikeuksien keskellä pystyy kiittämään Jumalaa hänen valtasuuruudestaan ja luottavaisesti iloitsemaan Jumalan täydellisestä huolenpidosta, se on täydellinen teko. Tähän saa pyytää viisautta, että ymmärtää toimia Jumalan tahdon mukaan iloiten, ilman nurinaa.
Inhimillisesti vaikea paikka, mutta heittäydyttäessä kokonaan Jumalan varaan, ei sekään lopulta ole vaikeaa, sillä Sanan lupaukset ovat lapsille vahvistettua testamenttia jota ei voi kumota. Taivaallinen Isä hoitaa ja huolehtii.
”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.“” (Matt. 6:34)
älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)
